Olipa kiva taas päästä reissun päälle! Lähettiin siis perjantai iltana jennyn kans matkaan (luonnollisesti seittemän jälkeen, gleis7<3). Oli kiva kun näki vielä maisemiakin illalla matkustaessa, ennen oli aina ihan pimeää kun illalla liikenteeseen lähti. kessääähhh..
Löydettiin jopa suhteellisen kivuttomasti hostellillekkin. (=ensin seisottiin kadun varrella karttakädessä ja hukassa olevat ilmeet naamalla:D). Olipa taas hassua koittaa sisäistää olevansa sveitsissä, vaikka kaikki puhui vaan ranskaa, eikä sanaakaan saksaa.. No onneks englannilla tuli ymmärretyksi, niin ei tarvinnut ranskaa osata:) Illalla hostellille selvittyä oltiin molemmat sen verran kipeitä ja väsyneitä, että suunnattiin iltamenot suoraan hostellin pehkuihin.
Aamulla hostellin aamupalan jälkeen lähdettiin järvelle ja "kauppa keskustaan" tarpomaan. Oli ihan mahtava keli ja hienon näköistä. Onnistuin joüa löytämään kesäisemmät housut malasian reissua varten:))
Jatkettiin sitten tramilla matkaa kohti YK:n päämajaa (vai mikä se olikaan:D). Saatiin hostellilta kortit, millä sai ajaa rajattomasti tramilla ja bussilla, osottautui kullan arvoisiksi jalkavoimien ryytyessä! Harhailtiin puistojen kautta ja istahdeltiin aina välillä penkeille auringosta nauttimaan, lopulta päädyttiin sitten taas järven rantaan istuskelemaan:)
Illalla tultiin vielä uudestaan järven rannalle iltapalastamaan. Auringon laskettua suunnattiin hostellille, riemua riitti sitten väsyneistä mielistä ja mun palaneesta naamasta, siitä jälkimmäisestä ehkä enemmän jennylle:D Käytiin vielä tsekkaamassa suihkulähde pimeällä ja palattiin sitten takaisin peittojen alle hostelliin:)
Sunnuntai aamuna jatkettiin junalla rinkat selässä matkaa kohti lausannea. talsittiin vielä geneven kuluttamilla jaloilla ympäri kaupunkia ja lopulta kohti järven rantaa. (=matka osottautui odotettua pidemmaksi, mutta perille selvittiin). Kaupan ja jäätelön oston jälkeen istuttiin (ja paahduttiin) sitten rannalla.
Siis vaikka suomessa on paljon ihania järviä ja rantoja, niin kyllä näytti uskomattoman hienolle kun kölli auringossa ja katseli järveä ja lumisia vuorenhuippuja<3 että ei ole ruma maa:))
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti